UusiKunta-johtoryhmän kokous 21.9.2009
Kuntaselvittäjäksi ehdotetaan Osmo Soininvaaraa
UusiKunta-johtoryhmä esitti tänään kokouksessaan, että Lahden seudun kuntaselvitykselle asetettaisiin kaksi selvittäjää. Päävastuiseksi selvittäjäksi ehdotetaan Osmo Soininvaaraa. Soininvaara on toiminut aiemmin vihreiden puheenjohtajana ja peruspalveluministerinä. Nykyisin hän on vapaa tietokirjailija ja luennoitsija.
Sosiaali- ja terveyspalveluille halutaan oma selvittäjä, sillä pääosa sosiaali- ja terveysyhtymän nykyisistä tehtävistä siirtyisi uuden kunnan toiminnaksi. Erityisselvittäjän työhön ehdotetaan Markku Lehtoa. Lehto toimi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä 1994-2006 eläkkeelle jäämiseensä asti. Hän toimi myös SATA-komitean puheenjohtajana. Valtiovarainministeriö asettaa selvittäjät kuntia kuultuaan. Valtion kuntaselvitykseltä vaaditaan yhtenäistä aluetta
UusiKunta-johtoryhmä esitti hankkeessa mukana olevien kuntien hallituksille, että ne pyytäisivät valtiovarainministeriötä määräämään alueelleen kuntajakolain mukaisen erityisen selvityksen. Valtio maksaa selvityksestä aiheutuvat kustannukset, mutta se myös vaatii, että selvityksessä mukana olevien kuntien alue on eheä. Lue lisää>> |
 Osmo Soininvaara
Hankkeessa tapahtuu
26.10.2009 UusiKunta-johtoryhmän kolmas kokous, Heinola
Kokousten esityslistat ja pöytäkirjat
|