UusiKunta - valtuustojen seminaari 3.11.2009Kymmenen kunnan valtuustot pohtivat uutta kuntaaUusiKunta-hankkeessa mukana olevien kuntien valtuutetut tapasivat tiistai-iltana seminaarissa Lahti-hallissa. Valtuutetuille puhuivat kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Hannes Manninen, valtiosihteeri Ilkka Oksala sosiaali- ja terveysministeriöstä ja ylijohtaja Päivi Laajala valtiovarainministeriöstä. Paikalla oli yli 200 osanottajaa. Kansanedustaja Hannes Manninen totesi, että kunta kuin kunta on nykyisin lujilla, ellei sillä ole hyvin tuottavia liikelaitoksia tai se saa erityisen paljon valtionosuuksia. Verotulopohja on liian kapea. - Nykyisin kuntarajat ovat pitkälle enemmän este kuin etu. Palvelut tulisi pystyä ottamaan aina lähimmästä paikasta. Viranomaisten asia on miettiä, kuka maksaa ja mistä, painotti Manninen. Kuntaliitoksen ja kuntien välisen yhteistyön merkittävin ero on Mannisen mukaan rahoituspohjassa. Yhteistyössä jokainen maksaa oman laskunsa. Liitoksessa maksajapohja on laajempi ja alueen sisällä tapahtuu solidaarista tasausta. Sosiaali- ja terveyssektorin kysymykset ovat kuntaliitoksissa keskeisiä, sillä yli puolet kuntien budjeteista on osoitettu näihin palveluihin. Valtiosihteeri Ilkka Oksala esitteli seminaarissa peruspalveluministeri Paula Risikon esitystä sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseksi. Esityksessä maa jakaantuisi 40 - 60 sosiaali- ja terveydenhuoltoalueeseen. Alueen muodostaisi joko suuri kunta yksinään tai riittävän laaja kuntayhtymä. Lahden seudun selvitystä seurataan valtakunnan tasollaYlijohtaja Päivi Laajala kertoi, että Lahden seudun kuntarakenneselvitystä pidetään Paras-hankkeen eli kunta- ja palvelurakenneuudistuksen merkittävimpänä asiana. - Lahden seudun hanketta seurataan valtakunnallisesti. Hankkeessa on mahdollisuus luoda aivan uudenlaisia palvelurakenteita. Olette tekemässä jotain aivan uutta, jos itse niin haluatte, painotti Laajala. Seminaariin oli kutsuttu Artjärven, Hartolan, Hollolan, Heinolan, Hämeenkosken, Kuhmoisten, Kärkölän, Lahden, Nastolan ja Padasjoen valtuutetut. Kunnat, Artjärveä lukuun ottamatta, ovat esittäneet kuntaselvityksen tekemistä valtion selvityksenä. Artjärvi ottaa kantaa mukaantuloon vasta Orimattilan ja Iitin kanssa käytyjen liitosselvitysten valmistuttua loppuvuodesta. Valtiovarainministeriö on pyytänyt Asikkalalta lausuntoa selvitykseen osallistumisesta 18.11. mennessä. Lisätietoja: |