|
7.9.2009 Valtio lupaa tukea UusiKunta-hankettaLahden seudun kuntarakenneselvityksen johtoryhmä piti ensimmäisen kokouksensa maanantaina 7.9. Kokouksessa valtiovarainministeriön kuntaosaston pääjohtaja Päivi Laajala totesi, että Lahden seudun UusiKunta-hanke on yksi merkittävimpiä keihäänkärkiä Suomen kuntarakennekentässä. Valtio tukee ja kannustaa hanketta. Laajala kertoi myös, että valtiovarainministeriö tunnustelee Asikkalan tilannetta alueellisen eheyden vuoksi. Laki edellyttää, että kuntaliitosalue on eheä. Myös Artjärven tilanteesta keskustellaan, koska se käy neuvotteluja Lahden seudun lisäksi Orimattilan ja Iitin kanssa. - Haluamme ministeriöstä selvittää, miksi Asikkala ei ole mukana. Selvityshän ei vielä pakota mukaan kuntaliitokseen, totesi Laajala. Hankkeelle halutaan selvittäjäKokouksessa keskusteltiin selvityshenkilön tarpeesta. Uuden kunnan sosiaali- ja terveysalan muutokset olisivat valtakunnallisesti sitä luokkaa, että erillisen selvittäjän asettamisesta tälle toimialalle pohdittiin myös. Käytettävissä olevia henkilöitä selvitetään parhaillaan. Kunnat pyrkivät esittämään toivomaansa selvityshenkilöä, jonka ministeriö nimeää, johtoryhmän seuraavassa kokouksessa 21.9. Valtio vastaisi asettamansa selvittäjän palkkiosta ja selvityksen kustannuksista. Kokouksessa hankkeelle nimettiin myös sihteeristö, joka vastaa selvityksen valmistelusta virkamiestyönä. Sihteeristöön valittiin kehitysjohtaja José Valanta ja tutkimus- ja kehittämispäällikkö Sari Alm Lahden kaupungilta, projektijohtaja Jaana Simola Päijät-Hämeen liitosta, suunnittelupäällikkö Anneli Hotti Heinolan kaupungilta ja hallintojohtaja Mika Itänen Nastolan kunnasta sekä tiedottajaksi FM Sini Saares. Esityslistalla ollut johtoryhmän puheenjohtajien valinta jätettiin kokouksessa pöydälle, koska hankkeen muidenkin toimielinten puheenjohtajat halutaan valita yhtenä kokonaisuutena. UusiKunta-hanke panostaa viestintäänJohtoryhmä painotti keskustelussaan, että selvityksessä halutaan panostaa avoimeen ja ajantasaiseen tiedonkulkuun. Hankkeelle on nimetty tiedottaja, joka vastaa uusikunta.fi-verkkopalvelun sisällöstä ja kokousten tiedottamisesta. Johtoryhmän kokousten esityslistat ja muistiot löytyvät verkkosivuilta heti valmistuttuaan. Myöhemmin syksyllä pidettävä valtuustojen yhteiskokous avataan myös median edustajille. UusiKunta-hankkeessa ovat mukana Artjärvi, Hartola, Hollola, Hämeenkoski, Kuhmoinen, Kärkölä, Nastola, Padasjoki, Heinola ja Lahti. Yhdistyessään ne muodostaisivat 200 000 asukkaan kunnan Suomen kartalle. Lisätietoja: |