EtusivuTietoa kunnistaKokouksetEsiselvitysTyöryhmätKeskustelunaiheet

Soininvaara kiertää selvityskunnat kesäkuussa

11.5.2010

Selvittäjät Osmo Soininvaara ja Markku Lehto saavat Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksen valmiiksi 1.6.2010. Kesäkuun toiselta viikolta lähtien järjestetään kuntakohtaiset kuulemistilaisuudet kaikissa yhdeksässä selvitykseen osallistuvassa kunnassa.

Tilaisuuksissa Soininvaara kertoo selvityksen ja yhdistymissopimuksen sisällöstä sekä vastaa yleisön kysymyksiin. Myös sosiaali- ja terveyspalveluiden selvittäjä Markku Lehto osallistuu tilaisuuksiin mahdollisuuksien mukaan. Kunnanvaltuustot päättävät uuteen kuntaan liittymisestä 13.9.2010.

Helmikuussa järjestettyihin alkukuulemistilaisuuksiin osallistui yli tuhat henkeä. Lisäksi selvittäjät ovat saaneet verkkosivujen kautta kuntalaisilta lähes sata palauteviestiä. Kuntajakoselvityksestä voi edelleen lähettää palautetta verkkosivujen kautta osoitteessa www.uusikunta.fi. Sivuilta löytyvät myös uusin luonnos sopimuksesta sekä hiljattain valmistuneet talousennusteet.

Kuulemistilaisuuksien aikataulu

Lisätietoja
selvittäjä Osmo Soininvaara, puh. 045 121 4559
sosiaali- ja terveyspalveluiden selvittäjä Markku Lehto, puh. 050 555 1333
tiedottaja Sini Saares, puh. 050 398 5628