EtusivuTietoa kunnistaKokouksetEsiselvitysTyöryhmätKeskustelunaiheet

Soininvaara ehdottaa yhdeksän kunnan liitosta Päijät-Hämeeseen

1.6.2010 Lahti

Päijät-Hämeen kuntajakoselvitys on valmistunut. Sen perusteella selvittäjä Osmo Soininvaara ehdottaa Asikkalan, Hartolan, Heinolan, Hollolan ja Hämeenkosken, Kärkölän, Lahden, Nastolan ja Padasjoen kunnille, että ne yhdistetään perustamalla uusi kunta 1.1.2013. Uuden kunnan nimi on Lahden kaupunki.

Muihin kuntajakoselvityksiin nähden poikkeuksellista Päijät-Hämeen selvityksessä on se, että selvittäjä jätti yhden ministeriön selvitykseen nimeämän kunnan ehdotuksensa ulkopuolelle. Soininvaara ilmoitti jo huhtikuussa, ettei se tule esittämään Kuhmoisia osaksi uutta kuntaa. Erona muihin selvityksiin on myös se, ettei yhdistymissopimuksessa sovita uuden kunnan vaakunasta. Uudelle kunnalle on toivottu kokonaan uutta vaakunaa.

Selvittäjä painotti julkistamistilaisuudessa, että lähipalvelut säilyvät uudessa kunnassa sopimuksen nojalla kaikissa kuntakeskuksissa. Uuteen kuntaan on hahmoteltu myös Suomen radikaalein paikallisdemokratia, jossa paikallisesta päätöksenteosta vastaavat kahdeksan aluelautakuntaa. Yhteys kuntaan säilyy alueellisten palvelupisteiden kautta.

Tähän mennessä Heinola on päättänyt järjestävänsä kuntalaisille mielipidekyselyn, jonka tulos on selvillä 30.8. Hollolassa järjestetään todennäköisesti neuvoa-antava kansanäänestys 22.8. Myös Nastolassa ja Hämeenkoskella suunnitellaan mielipidekyselyä, Nastolassa tulos olisi selvillä 20.8. ja Hämeenkoskella 28.8.

Selvittäjän ehdotus, sopimukset ja selvitysosa ovat luettavissa uusikunta.fi -sivuilla. Kuntalaiset voivat jättää huomautuksia esitykseen kuntien kirjaamoissa. Ensi viikolla käynnistyvät myös kuntakohtaiset kuulemistilaisuudet, joissa selvittäjät kiertävät kertomassa selvityksestä.

Lisätietoja:
Selvittäjä Osmo Soininvaara, puh. 045 121 4559
Sosiaali- ja terveyspalveluiden selvittäjä Markku Lehto, puh. 050 555 1333
UusiKunta-johtoryhmän puheenjohtaja Ilkka Viljanen, puh. 050 512 2938

Selvittäjän ehdotus ja yhdistymissopimus löytyvät etusivulta:

www.uusikunta.fi

 

Kuvia julkistamistilaisuudesta

Kuva1

Lahden kaupunginhallituksen sali, toimittajia julkistamistilaisuudessa

Kuva2
Selvittäjä Soininvaara luovuttaa yhdistymissopimuksen UusiKunta-johtoryhmän puheenjohtaja Ilkka Viljaselle.