EtusivuTietoa kunnistaKokouksetEsiselvitysTyöryhmätKeskustelunaiheet

Nuoret kertovat mielipiteensä uudesta kunnasta

Lahti 20.5.2010

Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksestä järjestetään kuulemistilaisuus nuorille viimeisellä kouluviikolla, keskiviikkona 2.6.2010 klo 13.30 Lahdessa 8-salilla. Tilaisuuteen on kutsuttu yhdeksän selvityksessä mukana olevan kunnan yläkoulujen ja lukioiden oppilaskuntien hallitukset sekä nuorisovaltuustot ja nuorten vaikuttajaryhmät.

Selvittäjä Osmo Soininvaara saa kuntaselvityksen valmiiksi kesäkuun 1. päivä. Nuoret ovat ensimmäinen ryhmä, jonka mielipiteitä kuntaliitosasiassa kuullaan. Kesäkuun toisella viikolla pyörähtävät käyntiin kuntakohtaiset kuulemistilaisuudet, jotka nekin ovat avoimia kaikenikäisille.

Osana kuulemista nuorille on lähetetty toukokuun alussa kysymyksiä, joiden tuloksia tilaisuudessa kuullaan. Kysymyksiin vastataan yhdeksän kunnan yläkouluissa, lukioissa ja nuorisotiloissa. Nuorilta on kysytty, mitä ideoita heillä olisi nuorille suunnattujen palveluiden parantamiseksi sekä miten kuntaliitos muuttaisi ajatusta siitä, mistä he tulevat. Lisäksi nuorisovaltuustot antavat omat lausuntonsa siitä, kuinka nuorten äänen kuuluminen tulisi taata alueellisesti uudessa kunnassa.

- Nuoret ovat olleet innokkaasti mukana kuulemistilaisuuden järjestelyissä. Ainakin Asikkalassa nuorisovaltuusto on ollut hyvillään siitä, että heidän mielipidettään kuullaan tällaisessa isossa päätöksessä, kertoo Sina Rasilainen Asikkalan nuorisotoimesta.

Kuntaselvityksestä järjestettävä nuorten kuuleminen on yksi laajimmista nuoria päätöksentekoon osallistavista prosesseista, joita Päijät-Hämeessä on järjestetty. Mielipiteitä kysyttiin ennakkoon kaikkien yhdeksän kunnan yläkoululuilta, lukioilta, nuorisovaltuustoilta sekä nuorisotaloilta. Paikalle itse kuulemistilaisuuteen odotetaan noin sataa nuorta.

Lisätietoja:
selvittäjä Osmo Soininvaara, puh. 045 121 4559
toimintayksikön päällikkö Petteri Peltonen, Lahden nuorisopalvelut, puh. 050 559 4123
tiedottaja Sini Saares, puh. 050 398 5628