EtusivuTietoa kunnistaKokouksetEsiselvitysTyöryhmätKeskustelunaiheet

Uuden kunnan hallinto keskustelussa UusiKunta-johtoryhmässä

8.3.2010 Kuhmoinen

Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksen johtoryhmä käsitteli 8.3. kokouksessaan yhdistymissopimuksen sisältöä. Läpi käytiin muun muassa alueen yhdyskuntarakennetta, tulevaisuudennäkymiä ja uuden kunnan hallintoa.

- Lautakuntajakoa ei tule määritellä vielä yhdistymissopimuksessa. Esimerkiksi Jyväskylässä ei lautakuntajakoa voitu jälkeenpäin muuttaa edes yksimielisesti.  Pohdittavana on myös se mahdollisuus, että kaupunginhallitus muodostuisi pääasiassa lautakuntien puheenjohtajista, kertoi selvittäjä Osmo Soininvaara linjauksistaan.

Pormestarimalliin Soininvaara ei ole yhdistymissopimuksen valmistelussa tarttunut. Ehdotus lähtee siitä, että uusi kunta aloittaa kaupunginjohtajan ja toimialajohtajien hallinnassa. Uuden kunnan valtuusto voi ottaa asian myöhemmin esille.

Soininvaara painotti jälleen myös toimivan julkisen liikenteen tärkeydettä. Se, millä tarkkuudella julkinen liikenne ja esimerkiksi matkakeskuksen sijainti yhdistymissopimuksessa tulisi määritellä, on vielä auki. Nykyisten liikennöitsijöiden sopimukset ovat voimassa vuoden 2014 puoliväliin asti.

Kokouksessa käytiin läpi myös toimikuntien tilanteita. Paikallisdemokratiatoimikunta on kokoontunut tähän mennessä kolme kertaa ja keskustellut alueellisten toimielinten määrästä ja kokoonpanosta.

- Näyttää todennäköiseltä, että alueellisia toimielimiä tulee vähemmän kuin selvityksessä nyt on mukana kuntia. Isommilla toimijoilla on paremmat vaikutusmahdollisuudet uuden kunnan valtuuston suuntaan. Lähtökohtaisesti rajat eivät tule noudattamaan nykyisiä kuntarajoja”, ennakoi toimikunnan puheenjohtaja Mikko Ruoppi.

Lisätietoja:
Selvittäjä Osmo Soininvaara, puh. 045 121 4559

Kokouksen muistio ja materiaalit