Harvemmin tulemme ajatelleeksi, kuinka monella tasolla sosiaali- ja terveydenhuollossa on osattava liikkua. Monet ongelmat voitaisiin välttää, jos asuinyhteisön toimintamallit olisivat toisenlaiset. Niiden muuttamiseksi on rakennettava yhteistyön verkostoja muiden toimijoiden kanssa. On keskusteltava kansalaisjärjestöjen, opettajien, poliisien ja yrittäjien kanssa. Lähimmäisapu ja vertaistuki ovat arvokkaita toimintatapoja, mutta niidenkin liikkeelle saaminen vaatii organisointitaitoja.
Kokonaan toisenlaista ammattitaitoa tarvitaan silloin, kun hoidetaan henkeä uhkaavaa sairautta tai vaikean tapaturman jättämiä vammoja. Lasten kasvatuksen haasteet ovat toisenlaisia kuin vanhusten hoidon ominaispiirteet. Joissakin tapauksissa ongelmat kasautuvat. Perheen sisällä voi olla mielenterveys- ja päihdeongelmia, väkivaltaisuutta, lasten laiminlyöntiä, työttömyyttä ja köyhyyttä. Tähän ongelmien kasautumaan puuttuvat vuoron perään monet ammatti-ihmiset, mutta erikseen he eivät saa siitä kunnon otetta.
Sosiaali- ja terveydenhuolto joutuu vastaamaan kaikkiin näihin tarpeisiin. Osa toiminnoista on sellaisia, ettei varsinkaan pieni kunta voi yksin niistä huolehtia. Erikoissairaanhoito on tästä esimerkki. Kunnat vastaavat siitä yhteistyössä, koska yhden kunnan väkiluku eli veronmaksajat eivät riitä kalliin sairaalan ylläpitämiseen. Yhteistyö on hyvä ja välttämätön osa kunnallista toimintaa. Näin on voitu huolehtia vaativista erikoistehtävistä ja varmistaa työvoiman saatavuus.
Kun samalla kentällä itsenäisiä toimijoita on useita, on kuitenkin vaikea välttyä päällekkäisiltä toimilta ja jossain on selvästi aukkoja. Puhutaan osaoptimoinnista, jolla tarkoitetaan sitä, että jokainen rajaa tehtävän itselleen edullisella tavalla. Vaikka kaikki tekisivät omat työnsä hyvin, kokonaistulos ei ole hyvä. Osaoptimoinnille on ominaista, että kaikki myöntävät tuloksen puutteet ja vinoutumat, mutta pitävät toisia vikapäänä. Toiset ovat tehottomia, itsekkäitä tai ymmärtämättömiä.
Tällainen kiistely on tarpeetonta, koska ongelma saa alkunsa organisaatio- ja rahoitusrakenteesta. Toisenlainen organisaatio auttaisi näkemään metsän puilta, johdon olisi vastattava kokonaisuuden onnistuneisuudesta, turhat päällekkäisyydet poistettaisiin ja katvealueet otettaisiin tarkasteluun. Uusi kunta nimellä käynnistetyn hankkeen keskeinen tavoite on vähentää ratkaisevalla tavalla tätä osaoptimointiin johtavaa päätöksentekoa. Itse asiassa siihen suuntaan alueella on jo edetty. Joku voisi sanoa, että kysymys on vain liikkeelle saatetun prosessin viemisestä loppuun.
Näköpiirissä oleva ikärakenteen muutos, talouden paineet ja kansainvälistyvä toimintaympäristö asettavat entistä kovemmat vaatimukset hyvinvointipolitiikasta vastaaville päättäjille. Hyväkään menneisyys ei takaa hyvää tulevaisuutta. Sosiaali- ja terveydenhuollon kustannukset ovat yli puolet kuntien menoista. Osaoptimointiin ei ole varaa eikä siitä liioin ole asiakkaille hyötyä.
Kustannusten hallinta ei perustu pelkästään palvelujen saumattomuuteen. Sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien estämiseksi on eri tavoin rohkaistava paikallista aktiivisuutta. On erinomainen asia, että Päijät-Hämeessä on lähdetty rohkeasti selvittämään voitaisiinko asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia parantaa sopimalla asioista uudella tavalla saman pöydän äärellä.
Markku Lehto | 12.01.2010 kello 10:16
Kirjoittaja on sosiaali- ja terveyspalveluiden selvittäjä Päijät-Hämeen kuntajakoselvityksessä. Hän on toiminut muun muassa sosiaaliturvan kokonaisuudistusta pohtineen Sata-komitean puheenjohtajana ja sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkönä.
20.01.2010 kello 15:06
Kerätään Phsotey:n,Lahden,Heinolan,OIVA:n ja Reumasäätiön parhaiten,tehokkaimmin ja taloudellisimmin toimivat osat ja rakennetaan niistä Suomen paras toimintamalli.Matala organisatio,käyttäjät suunnittelevat ilman konsulteja,päättäjät päättävät.Ei tehdä HEIMO-OIVA-hankkeen virheitä uudestaan.Sosiaalitoimesta mukaan vain ne osat , joilla todellista synergiaetua.